Minitalojen historia

Miten ja milloin minitaloliike alkoi, ja miten siitä tuli niin suosittu?

#vagabondhaven #tinyhousemovement #tinyhousehistory

Näin ensimmäiset minitaloni matkustaessani Uudessa-Seelannissa noin kaksi vuosikymmentä sitten. Ne olivat loistavia, omaperäisiä luomuksia, jotka kulkivat maan takateillä ja näyttivät kuin lastenkirjasta karanneilta: sikin sokin puutöitä, vinoja kattoja, värikkäitä ikkunoita ja ulosvedettäviä kuisteja. Luultavasti itse rakennettuja, luultavasti rakennettu yhtä suurella ilolla kuin mitä tahansa voi ylipäätään rakentaa!

Samalla matkalla ystävystyin Emeryn ja Dawnin kanssa. He olivat ihana 70-vuotias pariskunta, joka asui uudistetussa koulubussissa jossain Uuden-Seelannin erämaassa. He olivat asuneet siinä ja muissa itse tekemissään kodeissa suurimman osan aikuisikäänsä. Heille minitalot eivät olleet mitään uutta: niitä oli ollut jo pitkään. Mutta kuinka pitkään tarkalleen? Milloin minitaloliike alkoi?

Voisi väittää, että minitaloja on ollut lajimme rakentamisen alusta asti. Ennen kuin aloimme rakentaa huviloita, kartanoita ja linnoja, rakensimme tietenkin yksinkertaisempia ja pienempiä suojia. Ja myöhemminkin historiassa, lähempänä nykyaikaa, kun hienot talot yleistyivät ja isompi alkoi tarkoittaa parempaa, on aina ollut vaeltajia, paimentolaisia, romaneja ja muita kiertäviä ihmisiä, jotka ovat jatkaneet asumista pienemmissä ja usein liikuteltavissa kodeissa.

Minitaloliike selkeänä vastaliikkeenä on kuitenkin melko tuore ilmiö: se alkoi vasta noin 20-⁠30 vuotta sitten kulttuurisesti suosituksi tulleena vaihtoehtona nykyiselle suuntaukselle, jossa keskivertokodista tulee yhä isompi ja kalliimpi, ja se alkoi Yhdysvalloista.

Tässä hyvin karkea katsaus liikkeen tärkeisiin virstanpylväisiin. Ensimmäisistä kulttuurisista ilmauksista 70- ja 90-lukujen kirjallisuudessa; Jay Shaferin ja muiden pioneerien ensiesiintymisiin valtamediassa; vuoden 2008 asuntolainakriisiin, joka antoi liikkeelle kiireellisyyttä ja vauhtia; ja lopulta seuraavan vuosikymmenen internetin vauhdittamaan huumaan, joka teki minitaloasumisesta marginaaliliikkeestä jotain, mistä melkein kaikki ovat kuulleet:

1973 Lloyd Kahn ja Bob Easton julkaisevat kokoelmateoksen Shelter, joka on yksi ehdottomista lempikirjoistani: “… yksinkertaisista kodeista, luonnonmateriaaleista ja ihmisen kekseliäisyydestä […] löytämisestä, kovasta työstä, omavaraisuuden ilosta ja vapaudesta”.

1998 Sarah Susankan The Not So Big House nousee bestselleriksi. Se kehottaa siirtymään määrästä laatuun: tärkeintä on tilan käytön maksimointi, ei itse tila.

2000 Yliopistonlehtori Jay Shaferin minitalo päätyy iowalaisen sanomalehden etusivulle ja herättää paljon kiinnostusta. Samoihin aikoihin Shafer perustaa myös ensimmäisen ammattimaisesti minitaloja myyvän yrityksen, Tumbleweeds Tiny House Companyn.

2002 Yhdessä Gregory Johnsonin, Nigel Valdezin ja Shay Salomonin kanssa Shafer perustaa vuonna 2002 Small Houses Societyn, jonka tavoitteena on tukea pienempien asuintilojen tutkimusta ja kehitystä.

2007-⁠2008 Asuntolainakriisin jälkimainingeissa asuntomarkkinat romahtavat pohjalukemiin, ja kiinnostus minitaloja kohtaan nousee ennennäkemättömiin korkeuksiin.

2009-nykyhetki Internetin ja sosiaalisen median ansiosta minitalot saavat valtavasti mediahuomiota. Televisio-ohjelmat, kuten Tiny House Nation ja Tiny House Hunters, lukuisat blogit ja kirjat lisäävät minitalojen suosiota ja tuovat ne suuren yleisön ulottuville. Itse tekijöiden rinnalle syntyy yhä enemmän ammattimaisia minitalojen rakentajia, ei vain Yhdysvalloissa ja Oseaniassa vaan myös esimerkiksi Japanissa, Espanjassa, Britanniassa ja Saksassa.

Minitaloliike laajenee yksilöiden ulkopuolelle: viime vuosina yhä useammat järjestöt, kaupungit ja maakunnat ovat tunnistaneet minitalojen mahdollisuudet ratkaisuna asuntopulaan ja tehokkaampaan maankäyttöön.